torstai 23. syyskuuta 2010

Sokerikuorrutteinen suklaakakku

Miehen syntymäpäiville leivoin eräästä joululehdestä löytyneen reseptin mukaisen suklaakakun. Pohja on todella pehmeää ja sen osiksi leikkaaminen oli aika haastavaa. Melkein neuvoisin tekemään isomman annoksen taikinaa jos haluaa sen kolme kerrosta kakkuun.

150 g tummaa suklaata
250 suolatonta voita
2,5 dl sokeria
5 keltuaista 
5 valkuaista
2dl maissitärkkelysjauhoja

väliin suklaamoussea ja valkosuklaamoussea

kostuttamiseen 1,5 dl omenamehua sekä 2rkl rommia

kuorutus: 500g kaulittua sokerimassaa.


Voitele ja korppujauhota vuoka. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä hetki. Vaahdota voi ja puolet sokerista. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää joukkoon loppu sokeri. Sekoita suklaa voi-keltuaisvaahtoon. Sekoita varovasti joukkoon valkuaisvaahto ja lisää maissijauho siivilän läpi. Levitä seos vuokaan ja paista 175 asteessa n. 45 min. 

Leikkaa pohja kolmeen osaan. Kostuta pohja ja levitä suklaamousse. Levitä kakun päälle ohut kerros valkosuklaamoussea. Peitä kelmulla ja anna jähmettyä viileässä vähintään pari tuntia. Kaulitse sokerikuorrute ohueksi ja levitä kakun päälle. Koristele.


1 kommentti:

  1. Nam.. Aivan ihanan näköinen. Oon itse innostunut koristelusta, erinlaisista pursotustekniikoista jne. Nyt kesäänpäin mentäessä ei hirveesti houkuttele tuo keittiö ja leipominen, mutta ehkä sadepäivinä sitten innostun harjottelemaan jotain :) Täällä suosikkina on perinteiset korvapuustit ja mehevät mokkaruudut

    VastaaPoista