torstai 24. maaliskuuta 2011

Kurkistus eteiseen

Kurkistetaanpa eteiseen..tai no ennmminkin pitäisi kai sanoa tuulikaappiin. Ollaan ruvettu tyhjentämään nykyistä vierashuonetta eli tulevaa lastenhuonetta ylimääräisistä huonekaluista. Anoppilaan lähti säilytykseen mm. miehen tekemä kirjoituspöytä joka seisoi vierashuoneessa täysin turhana romunkerääjänä. Seuraavaksi rupesin miettimään sijoituspaikkaa vierashuonekuvissakin näkyvälle pienelle pöydälle. Tuo pöytähän on muuten alunperin kampauspöytä ja siihen kuuluu iso peiliosa jonka onneksi saa irti joten pöydälle lötyy muutakin käyttöä. Hieman haikein mielin olin viemässä pöytää jo varastoon kun päätin kokeilla mahtuisiko se eteiseen. Sinne kun olen kaivannut lisää laskutilaa. Ongelmana eteisessä on tuo sähkökaappi -oletin ettei sen alle mitään mahdu. Mutta kappas vain oli pöytä kuin tehty tuohon alle! Näin mennään siis ainakin toistaiseksi.








Pöydälle sai nyt sijoitettua korin jonne avaimet ym. ylimääräiset romppeet saa nakattua eivätkä pyöri missä sattuu.







Toisella seinustalla vanha tuttu kenkäkaappi joka hankittiin tätä asuntoa varten.

3 kommenttia:

  1. voi miten nättiä ja kodikasta!
    meiltä löytyy tuo ihana sähkötaulu myös, huoh.. on se suuuuuri :D

    VastaaPoista
  2. S: Tuo sähkötaulu on kyllä yksi murheenkryyni. Vielä sille ei ole saatu tehtyä mitään vaikka netissä joitain kivoja ideoita onkin. Tuo meidän sähkötaulu tuntuu myös todella massiiviselta!

    VastaaPoista
  3. Mie kommentoin tätä vasta nyt vaikka jo maaliskuussa näköjään laittanu tämän kuvan ko vasta löytäny tämän blogin :) Niin, voisko sen sähkötaulun maalata samalla sävyllä ko muuki seinä? Jollette oo jo keksiny ratkasua ko nyt jo elokuun loppu :)

    Terkuin,
    Satu jolla ei oo ommaa blogia :)

    VastaaPoista