torstai 20. lokakuuta 2011

Viisi asiaa

Blogeissa kiertää hauska haaste. Haasteen tarkoitus on kirjoittaa viidestä asiasta jotka toinen bloggari on antanut. Minulle viisi sanaa antoi ihastuttava S. Ja tässä ne tulevat.




1. torstai

Harrastuspäivä! Torstai on kiva päivä. Silloin suuntaamme K:n kanssa äiti-lapsikerhoon. Illalla on myös luvassa äidin omaa aikaa zumban merkeissä.





2. unelma

Suurimmat unelmat ovat täyttyneet -ompas muuten hassua, että voi sanoa noin!  Tietenkin kaikenlaista pieniä ja isoja unelmia päässä pyörii. Eräs isohko unelma olisi rakentaa joskus tuo yläkerta (yläkertavaraus tällä hetkellä). Ihan huvikseen aina sitä miehen kanssa suunnitellaan ja pyöritellään pohjapiirrustusta. Anttis toivoisi tietenkin ylös kunnon vaatehuonetta...







3. sisustuslehti

Sisustuslehtiä tulee enää harvakseltaan luettua. Blogit ovat korvanneet ne.




4. kauppa

Ensimmäinen asia joka tulee mieleen sanasta kauppa on kaupattomuus. Meillä ei lähdetä lähikauppaan vaunujen kanssa sillä sinne on kymmenisen kilomertiä matkaa. Joskus sitä kaipaisi lähikauppaa. Aikoinaan lähikauppamme oli Stokkan herkku. Keskusta-asumisen iloja.


5. sauna

Rakastan saunomista pitkän kaavan mukaan. Mielellään tietenkin mökillä rantasaunassa. Ja saunomiseen kuuluu tottakai ne pitkät vilvoitteluhetket ja maailmanparantaminen hyvässä seurassa.








Tämän postauksen kommenttiboxiin voi ilmoitella jos haluat tarttua haasteeseen. Nakkaan sinua viidellä sanalla ;) 


5 kommenttia:

  1. Sanoilla olisi kiva herätellä viikosta väsyneitä ajatuksia, saisinko? :)

    VastaaPoista
  2. kiva lukea sun vastaukset :)
    söpö kuva K:sta uusimmassa!

    VastaaPoista
  3. Jep, voisin katsoa mitä keksin jos heität sanoilla =)

    VastaaPoista