sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Helmiäistä

Sopivasti ennen uutta vuotta tipahti laatikkoon Yves rocherin uusimmat testituotteet. Tällä kertaa sain testattavakseni kolme helmiäisluomiväriä, siveltimen luomiväreille sekä voidemaisen kajalkynän. 



Purkkeja tiiratessa ihmettelin miten vähän kimalletta tuotteissa on -kun olin käsittänyt sitä riittävän. Meikatessa sitten yllätyin -kyllä sitä kimaletta riitti! Myös pigmenttiä näistä tuotteista löytyi kiitettävästi. Väri levittyi kauniisti ja kesti hyvin koko illan -vaikka toisella testikerralla unohdin pohjustaa luomet.


Suosikkisävyni on ehdottomasti "helmiäisroosa" jota en roosaksi kyllä kutsuisi -lähinnä pronssin sävyinen. Tällä tein silmämeikin myös eilisiin illanistujaisiin.


Kajalkynän totesin myös toimivaksi. Vuosiin en ole kajalia käyttänyt joten oli kai tuo aikakin. Muistelen kajaleiden yleensä valuneen samantien mustaksi sutuksi silmien alle. Tämä onneksi kesti nättinä useamman tunnin -aivan loppuillasta huomasin silmäkulmien hieman suttaantuneen. Kaikenkaikkiaan olin siis erittäin tyytyväinen tuotteisiin ja näitä voin hyvillä mielin suositella muillekkin!

(Tuotteet saatu blogin kautta testattavaksi)

9 kommenttia:

  1. Minä en ole vielä ennättänyt testaamaan noita, mutta hyvältä kuulostaa =)

    VastaaPoista
  2. Olisi kiva nähdä kuvaa luomilla :) Hyvää vuotta teille!

    VastaaPoista
  3. Hanna: Nämä olivat kyllä kivat.

    Minna: Kokeilin kyllä kuvata mutta kuvat olivat niin surkeita ettei niillä mitään tehnyt.

    VastaaPoista
  4. http://promotion.bonniertidskrifter.se/yves-rocher/11. tammikuuta 2012 klo 4.45

    Ihastuttavia kuvia! Mukavaa, että pidit tuotteista.

    /Maiju & Kristina, Yves Rocher

    VastaaPoista
  5. Eksyin Yves Rocherin sivuilta sun blogiin. Mäkin nimittäin testailen heidän tuotteita, mutta näitä en ole vielä ehtinyt testaamaan.

    Mun piti vaan sanoa että sulla on tosi kaunis blogi, hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  6. Grеetіngs! This іѕ my fiгst visit to уοur
    blog! We arе a collесtion of ѵolunteеrs аnԁ ѕtaгting a nеw initiative
    іn a cοmmunіtу in the
    ѕаme nіche. Your blog proѵidеd uѕ usеful informаtion
    tο ωоrk on. Yοu have ԁone a extrаοrdinarу job!


    Αlso vіѕіt my webpage ... please click the next web page

    VastaaPoista
  7. Υou maԁе some gooԁ pοints thегe.
    I chеcked on the intегnеt to find οut mοre
    about the issuе and found moѕt peoplе ωill
    go аlong with youг views on this website.



    My blog poѕt ... http://www.metrodetroitsalsa.com/index.php?option=com_blog&view=comments&pid=179110&Itemid=0

    VastaaPoista
  8. Final results will probably be shown if utilised 30 minutes each
    day.

    Here is my homepage the flex Belt

    VastaaPoista
  9. The OBD 2007 software program interface is incredibly properly arranged.
    Most improved data scan applications can talk with other brand names in generic mode.


    Check out my blog; gamme.hu

    VastaaPoista