keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Teemaviikon tiistai


K herättää vasta puoli kahdeksalta -luksusta! Kahdeksan jälkeen on aamupuuron aika.



 
Aamusta saapuu iloinen viesti -ystävä on saanut yöllä pojan!




Tiistaikin sujuu pitkälti opintojen parissa.




Myönnetään -välillä tulee eksyttyä surffailemaankin.






Iltapäivällä lähdetään postiin ja hakemaan kaupasta pari pakollista juttua. H&M paketti onkin odotellut postissa jo muutaman päivän. Meillä on yli 10km lähimpään postiin joten postissa ei lähdetäkkään ihan vain piipahtamaan nopeasti kun saapumisilmoitus tulee.




Paketin purkua. Tuossa etualalla näkyy tämä paita. Harmittaa tosi paljon, ettei se ollut yhtään sellainen kuin luulin -odotin kovasti saavani vähän väriä vaatekaappiin. Noh..onneksi kaikki muut tilauksen tuotteet olivat sitä mitä pitikin.



H&M:n farkut ovat yllättäneet positiivisesti. Enempää en juuri nyt käyttäisikään farkkuihin. Juuri saapuneet ovat ovat kolmannet sitten viime syksyn -kaikki eri kokoa. Farkkuihin panostan vasta sitten kun tiedän mihin kokoon sitä suunnilleen asettuu lapsen jäljiltä.



Mies toimi kokkina. Kanapastaa ja kasviksia.




Illalla aloitellaan siivousta. Seuraavana päivänä on luvassa vieraita.




Iltateen aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti