sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus

Juhannus on sujunut täällä oikein mainiosti. Mitään suunnitelmiahan meillä ei ollut vaan niin sitä toimintaa yleensä riittää silti. Toisaalta oli tosi kivaa kun mitään suunnitelmia ei ollut -oltiin vapaita menemään ja tulemaan jos joku soitti ja kysyi tuletteko. 



Juhannusaattona sitten tuttavaperhe kyselikin josko lähtisimme heidän kanssaa eläinpuistoon (tästä oma postauksensa myöhemmin). Ja mehän lähdettiin! Saatiin mukaan houkuteltua vielä kolmaskin perhe ja olihan se mukavaa isolla porukalla kolmen pojannassikan kanssa. 




Matkalla piti pitää kuvaustauko. Vähemmän salainen haaveni olisi pykätä talo noihin maisemiin. Noh..haaveita saa olla ;)




Loppuilta sujui grillaten ja lasillisella kuohuvaa kilistellen. Yötöntä yötä ei tullut suuremmin ihmeteltyä -tiedossa oli kuitenkin herätys anivarhain K:n toimesta.








Lauantaina sitten kuitenkin (vaikka ensin ajattelin, ettei tänä vuonna mökillä käydä) hypättiin autoon ja käväistiin mökillä. Kun matkaa ei ole kuin rapiat sata kilometriä niin tämmöisen päiväreissunkin  voi tehdä. Käytiin vähän herkuttelemassa muurinpohjaletuilla ja ajeltiin illaksi kotiin. Siinähän se juhannus sitten hujahtikin mukavasti. Seuraavaksi suuntaan katseeni jo viikon päähän ja ystäväni polttareihin joita olen järjestämässä..vähän tässä kaasoakin jännittää jo!

4 kommenttia:

  1. Oi kuulostaa mukavalle juhannukselle! :) Tästä talo maalla -haaveesta tulikin mieleen, että voisitko tehdä joskus postauksen unelmiesi talosta tai vaikka sellaisestakin, jonka tässä elämäntilanteessasi rakentaisit, jos ette asuisi nykyisessä asunnossanne?

    Meillä on taloprojekti aluillaan, tonttia katsellaan juurikin maaseudun rauhasta ja postauksestasi voisi saada vaikka miten kivoja vinkkejä, kun tykkään tosi paljon teidän nykyisestäkin asunnosta :)

    -tiiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea! Minäpä yritän toteuttaa tämän toiveen!

      Poista
  2. Kyllä noihin maisemiin voisin itsekin talon rakentaa. ;) Vaikka kaupunkilaistyttö olenkin...

    Kiireetön ja aikataulusta vapaa juhannus on ihan parasta! Ilman erityisiä suunnitelmia tulee juuri tehtyä tuollaisia ex tempore -juttuja kuten teidän muurinpohjaletturetki. :) Kuulosti oikein mukavalle ja rentouttavalle juhannukselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin! Yleensä meillä kalenteri on buukattu täyteen jo moneksi kuukaudeksi eteenpäin niin kaikki tämmöinen jää kokematta. Välillä on hyvä jättää suunnitelmat sikseen mennä sinne minne nokka näyttää :)

      Poista