Sain viimein toteutettua postauksen tyylistäni menneinä vuosina. Sääli, että itselläni ei suuremmin ole kuvia ajoista ennen vuotta 2002 ja tuoltakin ajalta vain muutama hassu kuva koneella. Kuvia katsellessa ei voi kyllä muuta sanoa kun voi ei! Kauhistus miltä sitä onkaan nuorempana näyttänyt. Tässäpä teillekkin hyvät naurut:
2002
Täytin tuona vuonna 19-vuotta. Tätä ennen minulla oli monen vuoden teinigoottivaihe. Tuolloin vielä kyseinen tyyli herätti hieman hämmennystä kotikaupungissani. Tämän jälkeen yhtäkkiä minuun iski "beige kausi" niinkuin ystäväni sitä nimittivät. Kai se oli joku äärireaktio edelliselle tyylilleni. Päällä pitkälti vain vaaleita sävyjä.
2003
Lakkiasiani varten vedin hiukset ensimmäistä kertaa lyhyeksi -ja muistan kyllä katuneeni sitä melko pian. Lakkiaispäivänä vaalea linja jatkui edelleen.
Ja sitten näköjään palattiinkin lähemmäs vanhaa tuttua tyyliä. Skottiruutuminari, henkselit ja korsettitoppi..oikeesti?! Tuo hame oli tyyliä vesiraja ja muistan käyttäneeni sitä baarissa ja juhlissa jatkuvasti. Yh!
2004
Kesällä Tuska festareilla. Viiltotoppi josta vilkkuu maha ja rintsikat -huh huh!
2005
Yliopisto-opiskelun alkuaikoja. Hiukset värjäsin punertaviksi ja pukeutumisessa oli joku vihreä kausi menossa. Entäs sitten nuo irtohihat vai mitkälie? Keväällä vielä vedin puolipäätä shokkipunaisella raidoituksella. Huomaa myös toisen kuvan taustalla näkyvä kirsikan värinen lastulevyhirvitys.
2006
Miksi nuo paidat olivat tuohon aikaan tuollaisia minimittaisia? Tai olisiko tuon päällä olevan
kauluspaidan voinut vaikka napittaa kokonaan kiinni?
kauluspaidan voinut vaikka napittaa kokonaan kiinni?
Loppuvuodesta alkaa tyyli jo siistiytymään mutta hei mitä nuo violetit irtoletit ovat?!
2007
Alan jo näyttämään enemmän itseltäni. Hiuksiin alkaa ilmestyä vaaleaa raitaa. Tästä alkoikin ensimmäinen vaalennusprojekti. Tuo vaalea takki löytyy edelleen kaapista ja pääsee varmasti vielä käyttöön -harvinaista sinänsä, että joku vaate on minulla noin kauan käytössä.
2008
Viimeiset kuvat ovatkin vuodelta 2008. Seuraavana vuonna aloinkin jo pitämään blogia ja sen ajan vaatetusta on nähtävillä vanhassa blogissani.
Huh huh! Ainakin kunnon naurut tästä katsauksesta sai!
Täällähän on ennennäkemättömiä kuvia!
VastaaPoistajuskan: Ihan totta? Miten et oo nähnyt kaikkia? Osa on kyllä alunperin S:n kuvia.
VastaaPoistaNo just katselinkin, että mun hatarat kuvaustaitoni on päässeet tänne. -S
VastaaPoista