keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Raskaudesta

Minua pyydettiin joskus kirjoittamaan ajatuksia raskaudesta ja äitiydestä. Nyt loppuraskaudesta ajattelinkin koota joitain hajanaisia ajatuksia raskaudesta matkan varrelta.

Positiivistä testi näytti syyskuussa. Hätäisenä tein testin jo kauan ennenkuin olisi pitänyt mutta niinpä vain testiin ilmestyi viiva..hyvin hyvin himmeä sellainen kylläkin. Ensin katsoin, että testi on negatiivinen kunnnes rupesin kääntelemään testiä eri valossa. Sitä tunnetta ei kyllä voi sanoin kuvailla kun tajusin testin näyttävän plussaa! Sittenhän testejä tehtiin vielä muutaman päivän ajan..pitihän se vahvistuva viiva nähdä! Mieheni täytti juuri noihin aikoihin kolmekymmentä -sopiva syntymäpäivälahja vai mitä?


Ensialkuun sitä kävi läpi varmasti samoja tunteita kuin moni muukin nainen tuossa vaiheessa. Olenko minä oikeasti raskaana? Onko siellä joku? Entä jos kaikki ei olekkaan kunnossa tai raskaus menee kesken? Varhaisraskauden ultrassa käynti helpotti oloa -siellä se pieni sydän hakkasi.

Perheelle raskaudesta kerrottiin hyvin aikaisessa vaiheessa. Jo ennen tuota  ultraa. Äidilleni kerroimme viemällä lahjaksi "mummola" kyltin. Kavereille kerrottiin myöhemmin -siinä maagisen kahdentoista viikon rajapyykin jälkeen. Salailu tuntui hankalalta ja bileitä piti välttää kaikin keinoin.



Alkuraskaus sujui mainiosti -suuremmin en pahoinvoinnista kärsinyt. Ainoastaan ensi alun epävarmuus oli inhottavaa ja vaatteiden kanssa oli hankaluutta kiitos turvotuksen joka itseasiassa ilmestyi jo ennen plussaa. Legginseihin piti siirtyä jo plussatestin aikoihin.

Ensimmäinen "oikea" ultra oli kokemus. Oli ihmeellistä nähdä pieni ihminen riehumassa hirmuista kyytiä mahassa. Tämä teki raskaudesta huomattavasti konkreettisempaa. Alusta asti minulla oli vahva poikaolo ja viikon 20 jälkeen tehty rakenneultra varmisti tuon oloni. Pieni poikahan siellä. 



Olin ennen raskautta ihmettellyt odottavien äitien  ulkonäöstä voivottelua. Minusta raskaanaoleva nainen on aina näyttänyt kauniilta. Siksi yllätyinkin etteivät raskauden tuomat muutokset herättäneet aina pelkästään positiivisia tunteita. Suurimmaksi osaksi nautin kasvavasta mahasta ja mielelläni korostankin sitä pukeutumisessani. Kuitenkin alkuraskauden turvotus ja pienoinen mahankasvu aiheutti välillä tuskastustakin. Mitkään vaatteet eivät menneet päälle (ja mammavaatteet olivat liian isoja kuitenkin) aluksi kasvava vatsa muistutti enemmän liikakiloja. Hieman rassaavaa oli siis se vaihe kun näytin vain lihonneelta enkä rehellisesti raskaanaolevalta. Onneksi pian maha alkoi pyöristymään ja raskaus alkoi olla päällepäinkin melko selvä juttu. 



Kaikkiaan raskaus on sujunut omalta osaltani hyvin. Mitään suurempaa vaivaa en riesakseni saanut -vaikka tottahan toki raskauden myötä kaikenlaista pientä tulee mutta se kuuluu asiaan. Sairaslomallakaan minun ei tarvinnut olla vaan jaksoin loppuun asti töissä. Heti äitiyslomalle jäätyäni kyllä huomasin, että kroppa alkoi olla väsynyt. Oikeastaan ne suurimmat raskaudenvaivat alkoivat vasta äitiysloman alettua kun kroppa sai viimeinkin levätä.


Yllättävää minulle raskausajassa oli se miten luonnolliselta olotila ensihämmenyksen jälkeen tuntui. Olin ajatellut, että raskaus olisi jotenkin uusi ja outo olotila. Kuitenkin se melko alusta asti tuntui maailman luonnollisimmilta asialta ja itseasiassa olotilaa ilman raskautta on tällähetkellä todella vaikea kuvitella.


Ennen raskautta yksi pahimmista peloistani (vaikka tietenkin huoli vauvan terveydestä on suurin pelko) oli se ettei lapseen muodostuisikaan tunnesidettä samantien. Ajattelin tuolloin siis lähinnä lapsen syntymää ja sen jälkeistä aikaa. Tuo pelko osoittautui kyllä samantien turhaksi -pieni sintti valloitti sydämeni samantien ja on siitä asti ollut minulle tärkeintä koko maailmassa. Tällä hetkellä voin vain yrittää kuvitella sitä tunnetta lapsen syntymän jälkeen!


Tällä hetkellä raskauden suhteen päällimmäisenä mielessä pyörii lähestyvä synnytys. Ennen raskaaksitulemista synnytys oli ajatuksenakin suunnattoman pelottava. Raskauden myötä mieli on muuttunut. Jotenkin en osaa pelätä tai murehtia edessäolevaa. Myös synnytyksen suunnittelu tuntuu mielestäni turhalta. Uskon vakaasti siihen, että kaikki sujuu omalla painollaan tilanteen mukaan. Ajattelen myöskin, että sairaalassa on pätevä henkilökunta joka tietää kyllä miten toimia. Kova luotto minulla on myös siihen, että luonto varmasti hoitaa hommansa ja itsekkin siinä tilanteessa osaan toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Ja lopussahan odottaa suurin mahdollinen palkinto!



15 kommenttia:

  1. Olemme miehen kanssa tässä kovasti miettineet lapsen saamista. Voi kuulostaa itsekkäältä ja ikävältä, mutta mietimme mitä hyvää lapsen saaminen tuo tullessaan? Mukana tulee varmasti huolta, ja enään ei voi olla kaksin ja tehdä mitä haluaa vaan siinä on joku kenestä pitää huolehtia kauan. Omaa rauhaa ei enään ole jne... Kerro meille niitä ihania ja hyviä puolia? :) Silti ajatus että emme koskaan saisi lasta, ahdistaa. Ja jos luen vauvoihin liittyviä juttuja tai pidän lasta sylissäni, herkistyn ja alkaa joskus jopa itkettää.
    Todella kummallisia, sekavia tunteita herättää tämä asia. Mistä te tiesitte että haluatte lapsen?

    VastaaPoista
  2. Ansku: Tiedätkö itse sitä kävi läpi noita samoja tunteita ennen yritystä. Meille oli ollut jo vuosia selvää, että haluamme perheen mutta kyllähän se mietitytti. Juurikin noista mainitsemistasi syistä. Pari kertaa "projektista" peräännyttiinkin -kerran työkuvioiden takia ja ensimmäisellä kerralla minulle iski vain paniikki. Nyt olen sitä mieltä, että tuolloin ensimmäisellä kerralla olin aivan liian nuori ja kypsymätön äidiksi tuloon. Jos ajatus lapsesta ahdistaa ei ehkä ole sen aika. Se miten tähän nyt päädyttiin..hmm..hankala sanoa. Tuntui vain, että nyt olisi kaikinpuolin hyvä aika. Itsestä tuntuu, että se oli melkoinen hyppy tuntemattomaan jota ei halunnut kauheasti miettiä enempää sillä miettiminen tuo eteen vain epäröintiä -kuulostaa ehkä hassulta. Vaikka lapsensaanti tuntuikin pelottavalta niin voin todeta, että luonto kyllä hoitaa asiansa. Tosiaan niinkuin kirjoitinkin ei lapsi ole vielä edes syntynyt ja jo nyt tuo pieni on minulle rakkainta koko maailmassa. Ajatus siitä, ettei lasta olisi tai että tätä nyyttiä pitäisi odottaa vielä pidempään tuntuu nyt ihan kauhealta! Tsemppiä teille näihin mietteisiin -isoja juttuja! Toivottavasti voin jatkossa blogissani kertoa juurikin niitä positiivisia asioita äidiksitulosta ilman turhia pelotteluja.

    VastaaPoista
  3. Todella ihastuttava ja hellyyttävä postaus! Harvoin sinulta saa näin "henkilökohtaista" tekstiä joten erikois-syynillä luin ja pidin. Nyt kaikki tsemppi vikaan rutistukseen ja kohta pääsette tutustumaan toisiinne ihan kunnolla :)

    VastaaPoista
  4. Viivi: Tuntui itsekkin hassulta postata näin henkilökohtaisesta asiasta. Mutta toisaalta piristävää tuoda välillä näitä ei niin pinnallisiakin juttuja tänne blogin puolelle :)

    VastaaPoista
  5. Ansku: pakko kommentoida sun kirjoitusta... Kyllä sen tietää koska on oikea aika "hankkia lapsia".. sen vaan tuntee sisimmässään. Sillon ei enää ahdista tuleva vastuu ja kaikesta "kivasta luopuminen". Myös 9kk odotusaika valmistaa tulevaan... Kasvavan mahan myötä sitä ikäänkuin kypsyy vanhemmuuteen.

    Mulla tulee näinä päiviä kolme vuotta täyteen äitinä. Ja oon niin onnellinen että meillä on lapsi. Ja niitä hyviä asioita mitä äitiys on tuonut tullessaan: on ihanan seurata lapsen kasvamista ja oivaltamista, hellyyden osoitukset omalta lapselta, nauru, nukkuva lapsi (niin ihana näky), lapsi kainalossa, rauhalliset aamut kun ei oo kiire minnekkään... niitä on paljon. Elämä on saanut lapsen myötä ihan uuden sisällön..

    Kannattaa muistaa, kun lasta suunnittelee, että kaikesta ei tarvii selvitä yksin. Me ollaan rohkeasti jätetty lasta hoitoon välillä. Näin ollaan saatu miehen kanssa kahden keskisiä hetkiä, käyty leffassa ja syömässä. Välillä täytyy olla itsekäs ja "vaan ottaa" omaa aikaa!!!
    Kun välillä saa hengähtää, jaksaa arjessakin paremmin.

    Anttis: kiitos kauniista postauksesta!!!! Tsemppiä loppumetreille ja uuden elämän alkuun.

    VastaaPoista
  6. Oli kaunista luettavaa! Itse toivoisin pääseväni samaan tilaan, mutta eipä näytä onnistuvan. 18 kk:tta yritetty ja nyt onkin tutkimukset ja mahd. hoidot edessä. Mutta toivotaan parasta..

    VastaaPoista
  7. Onpas ihana postaus! Ihan muistuu mieleen oma raskaus (siitä jo neljä vuotta), ja hyvin samantapaisia ajatuksia pyöri mielessä. Minäkin jännitin aluksi synnytystä, mutta mitä lähemmäs loppua mentiin, aloin yhä enemmän odottaa sitä. Niin tuskainen alkoi olo olla. Ja vaikka oma synnytykseni oli vaikea, se oli pientä siihen verrattuna että lapsi viimein syntyi ja sai aloittaa perhe-elämän. Näin jälkikäteen ajateltuna synnytys on niin pikkujuttu, sillä se on todella lyhyt aika koko kokonaisuudessa. Äitini vakuutteli minulle että "ei sinne mahaan ole kukaan koskaan jäänyt, kaikki tulevat tavalla tai toisella ulos!"

    Ansku: Meillä ei tarvinnut murehtia ja suunnitella haluanko lasta vai en, sillä lapsi tuli kysymättä! :D Ehdottomasti äitinä olo on parempi asia kuin lapsettomana olo. Olen oppinut ennen kaikkea itsestäni paljon ja lapsen myötä kasvanut henkisesti ison harppauksen. Olen myös äärettömän iloinen kun näen joka päivä oman lapsen kehittyvän. Omasta lapsestaan on niin ylpeä! Mutta ymmärrän ristiriitaiset tunteet, luulen että ne kuuluvat asiaan.

    VastaaPoista
  8. Kuulosti kyl niin samalta kuin mulla! Oli se ihanaa aikaa =) Ja tosiaan sitä synnytystä ei kannate suunnitella juurikaan etukäteen, se menee kyl omalla painollaan sitte ja kuten itse totesit niin sairaalassa on asiantuntevia ihmisiä just sitä varten. Ite sanoisin et synnytys oli tässä hommassa kuitenkin se helpoin juttu xD, mulla kesti vaan 6 tuntia. Zemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus <3 :)
    Osa naisista nauttii raskaudestaan täysin siemauksin, toiset inhoavat raskausaikaa. Itse kuulun tuohon ensimmäiseen :) Olen aina kirjaimellisesti rakastanut raskaana oloa. Pahoinvointia on ollut, muitta ei se ole tahtia haitannut. Painoakin on tullut 20-25 kiloa, ja kaikki on lähtenyt pois. Itse asiassa painan nyt 5 kg vähemmän, kun ennen ensimmäistä raskautta :)
    Olen itse myös sitä mieltä, että kun vauvakuume iskee, niin ei siinä auta järkiajattelu. Meillä on tosiaan se 9 kk aikaa valmistua sitten tulevaan.
    Saimme ensimmäisen lapsen, kun oli 23 v ja nyt viimeisimmän melkeinpä tasan vuosi sitten.Vanhin tytöistä on jo 15! Paljon on mahtunut näihin vuosiin, iloa ja surua. Mitään en vaihtaisi pois. Lapset antavat elämälle niin suuren sisällön, ettei ainakaan meidän kohdalla sitä voi mikään muu korvata.

    Oikein paljon onnea ja voimia :) synnytykseen. Sitä ei valitettavasti voi suunnitella etukäteen. Minullakin on synnytyksiä takana "muutama" ;), ja kaikki ovat olleet erilaisia. Kaksi ensimmäistä kävin "tiputtamassa" salissa. Kahta seuraavaa käynnistettiin monta päivää. Alex syntyi käynnistyksella muutamassa tunnissa.
    Toisaalta voi olla hyväkin, että kukaan ei tiedä, miten synnytys sitten edistyy;) Toivottavasti se on sinulla mukava kokemus!

    VastaaPoista
  10. S: :)

    Lattenainen: Ihanaa kun postaus saa aikaiseksi keskustelua :)

    Anonyymi: Tsemppiä teille. On varmasti turhauttavaa kun lasta saa odottaa. Jotenkin lohdullista, että tiedän monta paria jotka ovat yrittäneet vuositolkulla mutta lopulta odotus on palkittu. "Paras" tapaus taitaa olla lapsi kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen -sellaista ei tietenkään toivoisi kenellekkään.

    Lisa: Minäkin kovasti odotan synnytystä. En jännitä tai pelkää mutta odotan suurella mielenkiinnolla jopa.

    piitzi: Onpas ollut nopea synnytys! Toivottavasti oma ei ainakaan kovin montaa vuorokautta kestäisi.

    Mia -Willa Oliviasta: Minä kuulun myös tuohon kastiin joka nauttii raskaudesta. Vaikka nämä viimeiset viikot ovatkin rankkoja niin päivääkään en vaihtaisi pois! Ihanaa tämä on ollut ja varmasti haluan kokea tämän vielä uudestaan. Tunnen kyllä niitäkin jotka inhoavat raskaana oloa -surettaa kyllä heidän puolesta kun itselle tämä on ollut suht "helppoa".

    VastaaPoista
  11. Ihanaa luettavaa! <3
    Mä tulen reilu pari kk perässä, mutta aivan samat fiilikset; sitä pientä potkivaa ihmisen alkua rakastaa jo nyt niin paljon! Myös mä pelkäsin ennen synnytystä ihan mielettömän paljon, mutta ei ainakaan vielä jännitä, vaan siitäkin olen aika pitkälti samaa mieltä kanssasi.

    Tsemppiä viimeisiin päiviin tai viikkoihin. <3

    VastaaPoista
  12. Pamsu: Äkkiä siihen pieneen olioon tosiaan rakastuu <3 Jännä kyllä miten synnytyspelko hävisi raskauden myötä..

    VastaaPoista
  13. Ihana idea tuo Mummola-kyltti! :) Mulle vauva-asiat ei ole vielä ajankohtaisia, mutta silti näitä vauva-aiheisia postauksiasi on ollut tosi ilo lukea. Kovasti tsemppiä synnytykseen! Toivotaan, että pääsette pian tutustelemaan pikkukaveriin =)

    VastaaPoista
  14. Jemma: Nappasin idean kaveriltani :) Kiitos tsempeistä. Toivottavasti kohta päästään tutustumaan uuteen perheenjäseneen.

    VastaaPoista