keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kesäpäiviä

Tyypilliseen tapaan minulle on iskenyt kesäpaniikki. Tai lomapaniikki. Vai miksiköhän tuota pitäisi kutsua. Heinäkuu on lopuillaan ja huomaan, että kesä on hurahtanut ohi hetkessä. Moni kiva kesäjuttu on jäänyt välistä..oikein kun eivät ole säät sallineet kaikkea sitä mikä mielestäni kuuluisi kesään. Tällä viikolla aurinkokin on näyttäytynyt ja siksipä olen yrittänyt ottaa kaiken ilon irti näistä päivistä. Eilen käytiin K:n kanssa kaksistaan hieman rannalla eväiden kanssa. Pikkaisen piti koittaa vettäkin -melko viileää oli! Vesileikkejä jatkettiin sitten kotipihalla vannassa. Voi pienen pojan riemua!






3 kommenttia:

  1. Täälläkin jäänyt väliin monia kesäisiä juttuja. Osasyynä se, että miehen kesäloma vasta elokuussa. Tosin eipä elokuussakaan pysty oikein mitään tekemään koska sillon taas mulla vastaavasti alkaa työt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies sai tänäkin kesänä pitää vain viikon lomaa :( Siitäkin syystä melko vähiin jää aktiviteetit. Pitää K:n kanssa kaksitaan keksiä aina jotain.

      Poista
  2. Mekin käytiin eilen rannalla ja poika pääsi ensimmäistä kertaa kastamaan varpaansa veteen ja kyllä oli kivaa, huuto olikin sitten melkoinen kun meidän "minä tahdon"-mies nostettiin pois merestä ja ruvettiin vaihtamaan kastunuttaa vaippaa kuivaksi :) Mikälie 9,5kk uhma :)
    Kesä tuppaa loppumaan täälläkin liian aikaisin ja tekemättömiä juttuja on hurjasti. No, eipä näillä tämän kesän keleillä oikein mitään voi ulkona tehdäkkään. Oltiin viikko maallakin ja lähes koko viikon satoi vettä, yhtenä päivänä taukoamatta ja siis oikeasti taukoamatta, alkoi edellisenä iltana ja päättyi seuraavaan iltaan, kunnes 10minuutin tauon jälkeen alkoi uuudestaan. Ei sitä sitten maallakaan oikein ulkona ja rannalla kehdannut olla. Onneks itse voi nauttia aina tilaisuuden tullen, kun ei töihin tarvitse mennä ja meillä on onni, että mies saa lomailla tänä kesänä yli kaksi kuukautta (kesäloma + isyyskuukausi), rahat on toki sitten hieman tiukemmalla, mutta onneksi viihdytään kotona :)

    VastaaPoista