lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kotona

Viimeinen viikko ollaan oltu reissussa. Siksipä blogissakin on ollut hiljaista -ajastettuja postauksia lähinnä. Viikkoon en juuri ole koneellakaan päässyt käymään. Kamera on pullollaan kuvia ja reissuaiheisia postauksia on luvassa kasapäin.


Tämän postauksen kuvissa vilahtelee reissushoppailuja. Shoppailemaan ei todellakaan lähdetty ja esimerkiksi vaatekauppoja en tarkoituksellakaan suuresti kiertänyt -reissussa tulee niin helposti tehtyä heräteostoksia jotka jäävät kaapin perälle. Aleista tuli ostettua K:lle ja veljeni vastasyntyneille vaatetta -aleprosentit ovat nyt kohdallaan mitä lastenvaatteisiin tulee! Omat ostokset olivat sisustuspainotteisia -Indiskan kuplalasia ja H&M:n säilytyskoreja -osa menee kylppäriin ja kaappien tyhjennystä onkin tarkoitus nyt jatkaa kosmetiikan saralla.


Kelit suosivat reissun päällä mutta tämä Oulun keli ei kotiin tultua lämmittänyt mieltä. Ilmeisesti näillä seuduilla on satanut vettä koko viikon? Ja samaa lupaa säätiedotus tulevallekkin viikolle. Viikon päästä olisi Oulussa Qstock jonne oli tarkoitus suunnata -jos säätiedotus pitää paikkansa niin taitaa jäädä kyllä välistä.  (muoks. höpöjä puhun..kyseiseen tapahtumaanhan on vielä pari viikkoa aikaa..niin se pää pehmenee reissatessa) Ihan suoraansanottuna ottaa kyllä jo päähän se ettei näille seuduille tänä vuonna kesää saatu.




Mutta eipä marmateta säästä enempää. Anttis lähtee nyt purkamaan laukkuja ja huudattamaan pesukonetta. Reissupostauksia luvassa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti