perjantai 6. tammikuuta 2012

Lastenhuoneita

Huomasin, että lastehuonepostaukset ovat olleet  suosittuja. Moni varmaan eksyy blogiini hakukoneen kautta inpiraatiota etsiessään. Niinpä päätin etsiä taas omaa silmääni miellyttäviä huoneita ja tuoda parhaat palat tänne teillekkin. Kuvat lainattuja.












torstai 5. tammikuuta 2012

Ompputeetä

Harvinaista herkkua: mies on kotona. Minulla on ollut aikaa tänään opintoihin ja pakastinkin on täyttynyt soseista. Koko päivää ei kuitenkaan jaksa painaa täydellä teholla. Pojan nukkuessa linnoitin sohvan kera lehden ja teekupin.


Jo lapsena ihastuin turkkilaiseen omenateehen. Hankala sitä on vain Suomesta löytää. Niinpä reilu vuoden takaiselta Turkin reissulta mukaan lähti monen monta purkkia teetä.  Tottapuhuakseni unohdin koko teen pitkäksi aikaa ja nyt sitä löytyy vielä reilusti. Vaan onhan tässä vielä pitkä talvi edessä ja monta talvi-iltaa aikaa hörppiä lemppariteetäni.


keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Olohuone



Eilen keräsin loput joulujutut pois ja samalla tuskastelin olohuonettamme. Sitten pistettiin tuulemaan! Loppujenlopuksi kyse ei ole edes kovin isosta muutoksesta mutta ilme muuttui kovastikkin ja olohuoneesta tuli tilavamman oloinen.



Tumma sohvapöytä siirrettiin pois jo aiemmin -pojan kanssa iso ja raskas pöytä tuntui hankalalta ja tukki pienen olohuoneen. Pöytää kuitenkin kaivattiin ihan käytännön syistä joten toin lastenhuoneesta tuon Ikean lack-pöydän. Sitä on helppo siirtää tarvittaessa.




Mieheni tekemä lipasto vaihtoi paikkaa. Nyt se toimii keittiön jatkumona. Pääsee muutenkin paremmin esille tuolta paikalta. 






Tumma pöytä ottaa päähän päivä päivältä enemmän. Kotimme ei muutenkaan ole valoisimmasta päästä ja tuo mörkkeli jättiläinen ei auta asiaa yhtään. Löysinkin meille jo yhden pöydän mutta myyjä ei koskaan vastannut kyselyihini -olkoot. Mietittiin, että ehkä nyt ensialkuun vain maalaamme nykyisen pöydän valkoiseksi ja mietimme sitten myöhemmin asiaa uudestaan.





tiistai 3. tammikuuta 2012

Jotain mitä odottaa

Viimeisin ulkomaan matka tehtiin kun K:n odotus oli aivan alkumetreillä. Seuraavaa reissua saadaan odottaa varmasti vielä tovi -ainakaan ennen ensi talvea ei reissaaminen onnistu.





Onneksi reissata voi myös täällä kotimaassa. Juuri varmistuikin kaksi kivaa reissua.




Kuvista voi jo päätellä minne toinen reissu suuntautuu -talven aikana päästään pitkästä aikaa Leville. Viimeisimmästä kerrasta on jo useampi vuosi (kuvat kyseiseltä reissulta) ja uutta reissua on suunniteltu siitä lähtien. Aina se vain on peruuntunut jostain syystä.




Nyt on taas jotain mitä odottaa.


maanantai 2. tammikuuta 2012

Banneri vaihtuu taas

Vuoden vaihduttua joulujutut alkavat ihan tosissaan tylsistyttää. Tänään on karsittu koristeita takaisin varastoon ja samalla vaihtuu joulubannerikin pois. Tilalle pienet tossut. Sama kuva on pyörinyt bannereissa ennenkin mutta siitä viis.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Helmiäistä

Sopivasti ennen uutta vuotta tipahti laatikkoon Yves rocherin uusimmat testituotteet. Tällä kertaa sain testattavakseni kolme helmiäisluomiväriä, siveltimen luomiväreille sekä voidemaisen kajalkynän. 



Purkkeja tiiratessa ihmettelin miten vähän kimalletta tuotteissa on -kun olin käsittänyt sitä riittävän. Meikatessa sitten yllätyin -kyllä sitä kimaletta riitti! Myös pigmenttiä näistä tuotteista löytyi kiitettävästi. Väri levittyi kauniisti ja kesti hyvin koko illan -vaikka toisella testikerralla unohdin pohjustaa luomet.


Suosikkisävyni on ehdottomasti "helmiäisroosa" jota en roosaksi kyllä kutsuisi -lähinnä pronssin sävyinen. Tällä tein silmämeikin myös eilisiin illanistujaisiin.


Kajalkynän totesin myös toimivaksi. Vuosiin en ole kajalia käyttänyt joten oli kai tuo aikakin. Muistelen kajaleiden yleensä valuneen samantien mustaksi sutuksi silmien alle. Tämä onneksi kesti nättinä useamman tunnin -aivan loppuillasta huomasin silmäkulmien hieman suttaantuneen. Kaikenkaikkiaan olin siis erittäin tyytyväinen tuotteisiin ja näitä voin hyvillä mielin suositella muillekkin!

(Tuotteet saatu blogin kautta testattavaksi)

Vuoden vaihtuessa