Enää muutama viikko niin pääsemme reissuun taas. Tällä kertaa Istanbuliin. Kohde josta olen haaveillut jo hyvän tovin.
Hotelliksi valikoitui Avicenna -toivon hartaasti, että hotelli on edes lähimaille jotain sellaista kuin kuvissa.
Vielä pitäisi jaksaa odottaa muutama viikko..Jos Istanbul on jollekkin ennestään tuttu niin otan mielellään vastaan vinkkejä!
torstai 30. syyskuuta 2010
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Häät osa 2
Ja sitten toinen osa häähössötyksestä
Valmistautumista suureen päivään:
Vielä ennen lähtöä morsian joutui kampaajaksi siskolle:
Pukuni oli Pronoviaksen Levante

Omat hiukseni kasvatin pitkiksi häitä varten ja lisäksi laitatin ennen häitä pidennykset. Siltikin kampausta jatkettiin vielä kampaajalla irrotettavilla jatkoilla, että kampauksesta saatiin vyötärölle asti yltävä:
Kimppu:
Ja vielä muutama fiilistelykuva:


Häät osa 1
Aloitetaan nuo menneet juhlat postaukset niistä kaikkein tärkeimmistä juhlista eli omista häistäni.
09.08.08
Vietimme siis häitämme elokuussa 2008. Meidät vihittiin Oulun Pyhän kolminaisuuden katedraalissa ja juhlat pidetiin Maikkulan kartanon liiterissä.
Kartanon pihapiiriä
Teemaväreinä meillä oli suklaanruskea ja omenanvihreä.
Kutsut

"riisikorit" (kirkon edessä heiteltiin koivunlehtiä)
Sisko oli työorjani(eli toinen kaasoistani) ja joutui koristelemaan hääpaikkaa sillä välin kun morsian istui kampaajalla.
Illan viileyden varalle vilttejä
Maailman parasta kakkua: mustaherukka suklaamoussekakku.
Seuraavassa osassa sitten lisää vaatteista, kampauksesta ym.
Toive
Vanhan blogin puolella esitettiin toive, että toisin tänne uuteen blogiin vanhat juhlapostaukset. Juhlien järjestäminen on ihanaa ja rakastan suunnitella niitä yli kaiken. Ei välttämättä tarvita kummoista syytä siihen, että Anttis järjestää juhlat! Juhlapostauksia löytyy vanhan blogin puolelta kasapäin joten aivan kaikkia en taida tänne tuoda. Jos nyt kuitenkin parhaat päältä? Nyt ihan ensialkuun pieni kollaasi menneistä juhlista joista myöhemmin tuon tänne parempaa kuvasaldoa.
tiistai 28. syyskuuta 2010
Pariisi
Ja vielä palatakseni vanhoihin reissuhin. Elokuussa 2008 suuntasimme muutaman päivän häidemme jälkeen Pariisiin -aika kliseinen häämatkakohde mutta oikein onnistunut valinta kuitenkin. Enempää en kiusaa teitä Pariisi höpinällä vaan tuon vain näytille kunnon kuvapläjäyksen reissusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)