torstai 30. joulukuuta 2010

Kotipäivä

Tiistaina vietin vapaapäivää kotosalla ja kuvailin päivän tapahtumia bloginkin puolelle. 



Vapaapäivän luksusta: nukkua pitkään. Sängyssä oli ensi kertaa joululahjaksi saatu peitto ja lakanat. Kelpasi sitä nukkuakkin!



Herättyäni tarkistan päivän pakkastilanteen. -25! Saa siis suunnittelemani lenkki jäädä. Tänään pysytään visusti sisällä.






Päälle jotain mukavaa ja lämmintä.



Tarkistelen sähköpostit, blogin yms.



Ja sitten aamukahvin keittoon.



Tämän jälkeen hyvä tovi meneekin näpytellessä gradua. 



Välillä suihkuun testailemaan uusia tuotteita. 




Suihkusta tullessa huomaan kasvovoiteen vetelevän viimeisiään. Päätän naputella samantien tilauksen Feeluniquelle -ehtii uusi purkki juuri sopivasti edellisen loputtua.




Ja välillä pitää syödäkkin jotain. Sitten taas takaisin gradun pariin.


Välistä pyykit koneeseen.



Illemmalla mieskin palailee töistä. Teemme ruuaksi lohipastaa.




En tiedä mikä minuun iski mutta ruuan jälkeen piti kaivaa monopoli kaapista. Tätä peliä en ollut pelannut moneen vuoteen!



Seuraavaksi uppoudun juuri tulleiden kevätkuvastoihin. Ihania kevät/kesävaatteita joita harmi vain ei ole järkeä hankkia kun vielä ei voi tietää missä kokoluokissa sitä huidellaan ensi kesänä.




Sitten sohvalle rentoutumaan vanhojen sarjojen parissa. Tämän jälkeen kello onkin jo niin paljon, että on aika lähteä untenmaille.

4 kommenttia:

  1. iiiihana kotipäivä <3 niin nätit vaatteet sulla päällä!
    mulla on tänään ollu kotipäivä, ainakin tää aamupäivä. kohta kaupoille ku mies tulee töistä :).

    VastaaPoista
  2. S: Mukavan rentoa kyllä vaikka opiskelinkin koko päivän. Tänään on muuten samansuuntaiset suunnitelmat kuin sinulla: päivä menee kotona konetta naputellen ja illalla sitten miehen kanssa kylille hommamamaan kaikki uuttavuotta varten :)

    VastaaPoista
  3. Ihanalta kuulostaa sun kotipäivä! Saako udella missä vaiheessa sun gradu on? :) Itse teen keväällä vasta kandin mutta huuh kun sekin jännittää. :)

    VastaaPoista
  4. Nanna: Saa udella :) Ihan loppumetreillä ollaan menossa. Hitaasti edennyt tähän asti kun vain lomilla pääsen kirjoittamaan. Sitten olisi vielä joitain kursseja valmistumisen tiellä :)

    VastaaPoista