Olikos muuten jo melko käytetty otsikko? Hih...Mutta juuri niissä pienissä häissä hurahti viikonloppuni. Pääsin kaasoksi ensimmäistä kertaa ja kyllähän tuo jännitti! En oikeastaan tiedä edes miksi mutta jännittipä vaan silti! Häät olivat kauniit ja liikuttavat. Voi sitä liikutuksen määrää kun sai seistä hyvän ystävänsä vierellä alttarilla hänen astuessaan avioliittoon. En voi lopettaa hehkuttamasta sitä miten onnellinen olen näiden kahden puolesta! Oma kuvasaldo jäi hieman heikoksi sillä päivä oli sateinen ja pimeä -hämärässä sisätilassa kuvien otto oli hieman haasteellista. Tässä kuitenkin muutama pieni maistiainen ihanasta päivästä.
maanantai 6. elokuuta 2012
sunnuntai 5. elokuuta 2012
No se asu
Vielä pari kuvaa lauantain asusta päällä. Hyvin tällä yhdet häät juhlittiin. Ihanat häät..itkin varmaan ämpärillisen. Häistä lupaan tuoda tännekkin muutaman kuvan -morsiammen luvalla tottakai.
lauantai 4. elokuuta 2012
Kohti syksyä
Eletään jo elokuuta. Yritän aina uskotella itselleni, että elokuussa on kesää vielä pitkästi jäljellä. Mutta totuus on, että syksy alkaa lähestymään ja ainakin mieli karkaa syksyyn useammin ja useammin. Illat hämärtyvät ja elämä alkaa taas siirtyä enemmän neljän seinän sisäpuolelle.
Tähän vuodenaikaan liittyy haikeus siitä, että kesä alkaa olla lopuillaan. Toisaalta syksy on myös aina uuden alku -syksy tuo aina uutta tullessaan.
Itselleni varsinkin juuri tämä syksy on uusien asioiden aikaa. Paljon kaikenlaista uutta on tapahtumassa -suurimpana muutoksena töihin paluu. Työelämään palaaminen herättää monenlaista tunnetta. On kiva palata töihin ja aikuisten maailmaan. On mukava saada taas rytmiä elämään.
Toisaalta on todella haikeaa -näin nopeaan se vauva kasvoi ja yksi elämänvaihe on taas ohi. K myös aloittaa päiväkodissa ja se tietenkin hieman kirpaisee -vaikka uskonkin kaiken menevän hyvin. Tottakai myös mietityttää mite pakan saa pysymään kasassa -lapsi, työ ja koti..siinä onkin tekemistä.
Muutoksen tuulet siis puhaltavat. Mutta antaa puhaltaa -yleensä muutos on aina hyvästä! Tervetuloa vain syksy ja hämärtyvät illat. Nyt on jälleen aika käpertyä viltin alle kynttilöitä polttelemaan.
Kuvat täältä
perjantai 3. elokuuta 2012
Kurkistus
Pieni kurkitus hääasuun. Tällä kertaa ruskeaa ja vaaleanpunaista. Omissa häissä käyttämäni laukku pääsi viimein käyttöön -neljä vuotta onkin kaapissa odotellut.
torstai 2. elokuuta 2012
Häähumua
Tämä viikonloppu menee häähumussa. Paras ystäväni menee lauantaina naimisiin. Olen ollut mukana kun tämä pariskunta on tavannut, mukana alun kangerteluissa ja iloinnut siitä kun he viimein löysivät toisensa. En voisi olla enempää onnellinen puolestanne S&S! Olette tärkeitä.
Kesän suosikkivaatteet
Tämän kesän suosikkeja ovat olleet ehdottomasti trikoomekot. Helteellä menee sellaisenaan, yleensä kuitenkin legginsien kanssa. Viileämmällä ilmalla neule päälle. Superhelppoja vaatteita joissa on voinut rauhassa rymytä pojan kanssa. Kohta joutavat jo kuitenkin varastoon ja on aika miettiä syksyisempää päällepantavaa.
Jokos muut miettivät syysvaatteita?
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Rocher tilaus
Yves Rocherin hyvä tarjous sai minutkin täydentämään kosmetiikkavarastoja. Vähän aukkoja varastoissa onkin -mutta niitähän on kiva täytellä! Tilaukseen päätyivät seuraavat jutut.
Yhteistyö Yves Rocherin kanssa on kyllä muuttanut käsitystäni firman tuotteista. Aiemmin muistelin hieman kammoksuen niitä teiniaikoijen vaniljahajuvesiä sun muita "ihanuuksia". Blogin kautta olen saanut ison kasan tuotteita testattavaksi ja kaikkiin olen ollut supertyytyväinen -ainoastaan yhden sarjan tuoksu oli itselleni liian voimakas vaikka tuotteet sinänsä tosi toimivia. Esimerkiksi kynsilakat ovat olleet lemppareitani. Nyt tilasin pastellikynsilakan sävyn Malva. Väri oli juuri sitä mitä olin etsiskellyt ja joudunkin varmaan tilaamaan näitä kyseisiä lakkoja varastoon -kaiken varalta..hih!
Tuolla käyttämälläni alekoodilla OFFER5 saa edelleen tilauksista 30% alennuksen kun tilaat vähintään viisi tuotetta. Tarjous koskee myös jo alennettuja hintoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)