keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Myslileipä

Kotiopiskelussa on se kiva puoli, että sillointällöin voi pitää taukoa ja puuhata muuta. Tänään päätin viimein koettaa myslileipää -kaupan versioon ihastuneena jäi mieltäni kaihertamaan sen itse leipominen. Eikun tekemään taikinaa, kohoamisen aikana luetaan tenttiin, leivät uuniin ja taas tenttiin lukua kunnes keittiössä leijailee tuoreen leivän tuoksu. Lisäsin muuten tuohon ohjeeseen vielä ison kasan rusinoita kun niitä ei myslissä suuremmin ollut. Suosittelen!



MYSLILEIPÄ


Ainekset:

1/2 l vettä
1 ps (11 g) kuivahiivaa
n. 11 dl hiivaleipävehnäjauhoja
1/2 dl öljyä
1 dl siirappia
1 1/2 tl suolaa
4 dl  mysliä

Voiteluun:
1/2 dl siirappia
1 rkl kiehuvaa vettä


 Kuumenna vesi 42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Sekoita 3/4 jauhoseoksesta vähitellen veteen. Lisää taikinaan öljy, siirappi, suola ja mysli. Alusta joukkoon loput jauhot ja kohota taikina liinan alla.
 Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa kahteen osaan. Leivo taikinasta kaksi pitkänomaista leipää pellille leivinpaperin päälle. Leikkaa leipien pintaan viillot kahteen suuntaan ristikkäin. Kohota leivät hyvin. Voitele leivät siirappivedellä ja paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia. Voitele leivät vielä paistumisen loppuvaiheessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti