keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Ruokaa neljäksi

Olen pidemmän aikaan haaveillut näistä nyt jo onneksi yleistyvistä palveluista jotka toimittavat viikon ruokatarvikkeet resepteineen kotiovelle. Blogin kautta minulle tarjoutuikin mahdollisuus tutustua palveluun nimeltä Neljän Ruoka. Neljän Ruuan valikoimissa minua ilahdutti suuresti se, että karppaajatkin oli otettu huomioon -tarjolla on perusruokien lisäksi karppaajan versio. No sitähän sitten kokeiltiin!


Kiva kokeilu tämä olikin! On luksusta kun joku muu on miettinyt ruuat puolestasi -sitä kun tulee tehtyä niitä samoja aina. Lienee muillekkin tuttu ongelma? Varsinkin karppiruokien kohdalla meillä pyöritetään niitä muutamia samoja juttuja. Kaikki viidelle päivälle tehdyt reseptit olivat minulle uusia ja mielestäni oikein hyviä. Pakko myöntää myös, että kyseiset ateriat olivat huomattavasti monipuolisempia kuin omat kokkailuni...Ja hei -eikös ole aika luksusta, että joku käy kaupassakin puolestasi?!


Neljän Ruokaan voit tutustustua täältä.  Anttis suosittelee lämpimästi! 




3 kommenttia:

  1. Ihana, että olet saanut kokeilla tuollaista, olemme perheeni kanssa moneen otteeseen miettineet tämän tapaisen palvelun kokeilemista, ja hyvältä vaikuttaaa! ihanaa blogia kirjoittelet, tykkään hirmusti! :)

    withasilverlining.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa hyvältä ja kävinkin kurkkimassa kotisivuja. Muutama kohta tuossa tosin särähti korvaani.. Tuotteet ovat kaikille samat, ymmärrän niksi, mutta.. Heitänkö minä sitten ruokaa roskiin, kun en allergioiden vuoksi kaikkia ruoka-aineita käyttää. Sori, ei sovi minun luonnolleni. Ja he pyrkivät laittamaan kassiin hyla-tuotteita tai laktoosittomia, mutta mitäs jos ei ole saatavilla, kärsinkö vatsakivuista vai heitänkö taas ruokaa roskiin :) No, aihe on tällä hetkellä aika pinnalla meillä, sillä imetän kovin allergista poikaa. Pojan allergiat ovat saaneet omat silmäni avautumaan ja mielestäni olisikin aika hyvä jos jokainen joka yhtään on tekemisissä ruuan kanssa kokeilisi rajoitettua ruokavaliota kuukauden verran. Kuulostaa ehkä karulta, mutta voin sanoa että on vaivan arvoista :) No ehkä meilläkin joskus tulevaisuudessa voidaan haaveilla tälläisista palveluista ja ongan se kuitenkin ilo huomata että tännekin tuppu kylään on saatu tuollainen palvelu, nauttikaa te jotka voitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja siis törmään edelleen paljon sellaisiin ruoka-alan ammattilaisiin jotka kysyvät voinko syödä hyla tai into tuotteita jos olen vähälaktoosisella ruokavaliolla, niin ja joskus joku erehtyy tarjoamaan tavallista ruokaa ja sanoo et tässä on vain vähän kermaa.. Puuh! En voi ymmärtää kuinka ammattilaiset eivät tiedä näistä asioista tarpeeksi.. Terveisin itsekkin ravintola-alalla opiskellut :)
      Ps. Taisin eksyä aika pahasti itse aiheesta :)

      Poista