keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Helmikuun saldo

Lupasin ynnäillä kuukauden ajan kauneudenhoitoon meneviä kuluja. Laitoinkin tänne blogin puolelle muistiin kaikki helmikuun hankinnat ym. Vain yksi vartalovoide jäi blogin puolelle kirjaamatta mutta se on otettu huomioon laskuissa. Loppusaldoksi kertyi vajaa 166 euroa. Summa yllätti sillä ajattelin, että tässä kuussa itsensä puljaamiseen ei suuremmin ole mennyt rahaa. No näyttäähän tuota menneen. Isoin menoerä tuosta oli tietenkin kampaajakäynti 91e. Kampaajalla tulee lyhyen mallin takia käytyä kuukausittain ja se muodostaakin aika hyvän menoerän vuodessa. Tämäkin puoltaa sitä, että rakennekynnet saavat toistaiseksi jäädä haaveeksi -ne kun tarkoittaisivat toista samanmoista kulua per kuukausi.

Muuten rahaa meni aika perusjuttuihin. Osa tuli hankittua huutavaan tarpeeseen ja pari juttua tarttui mukaan ihan heräteostoksina. Näitä olivat luomiväri ja Isadoran lakat. Molemmat kuitenkin olleet tosi ahkerassa käytössä joten eivät sinänsä mitään turhia ostoksia. Hiusvaha tuli tavallaan kylkijäisenä kampaajalta ja siitä tulikin ihan mukava säästö.


Helmikuussa rahaa tuli käytettyä siis seuraaviin juttuihin:

-kampajaa (+hiusvaha)
-2kpl kynsilakkoja
-luomiväriduo
-silmämeikinpoistoaine
-vartalovoide
-meikkipohja
-hoitoaine
-ripsari

Yhteenvetona voisin todeta, että oli ihan herättävää ynnäillä edes kuun ajan näitä kuluja. Mielenkiintoista nähdä miten paljon rahaa oikeasti kauneudenhoitoon menee -mututuntuma kun saattaa heittää paljonkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti