perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kierrätystä

En kuulu siihen porukkaan jota muiden käytetyt vaatteet inhottaisivat. Suosin kierrätystä niin vaatteiden kun kun muidenkin tavaroiden suhteen. Oma vaatekaappi uusiutuu melko usein ja hyväkuntoiset vaatteet päätyvät usein huutonettiin, kirpparille tai tutuille. Lisäksi vierailen säännöllisesti kirpputoreilla ja selailen huutonetistä tarvitsemiani juttuja. Miksipä kaikki pitäisi ostaa uutena? Lastenvaatteita on tullut nyt myös paljon ostettua käytettynä -ne kun ovat käytössä niin vähän aikaa, että monien satojen eurojen upottaminen niihin tuntuisi hassulta. Tietenkin vaatteen pitää olla hyväkuntoinen ja näköinen. 


Eilen suuntasinkin taas kirpputorikierrokselle ja käväisin Oulun paljekirppiksellä sekä lastentarvikekirppiksellä. Mukaan tarttui aikamoinen läjä tavaraa. Ennimmäkseen vauvanvaatteita mutta myös todella hyväkuntoisia mammavaatteita. Näitä kaivattiinkin sillä kasvava vatsa alkaa kaivata entistä enemmän tilaa mutta uusien mammavaatteiden hankinta tässä vaiheessa raskautta tuntuu rahanhaaskaukselta.



Kovin oli sinistä tuo valikoimani. Tämä päti myös omiin vaatteisiini. Kummasti tuohon vaaleansiniseen on nyt hurahtanut.


6 kommenttia:

  1. Kirpparilta kyllä löytyy usein hyviä lastenvaatteita ja niihin mun kirppariostokset yleensä rajoittuukin. Harvoin löydän ihtelleni mitään. Multa varmaan puuttuu joku "tuunaus"geeni :D Piti kommentoida tuohon kevätmallistopostaukseen, että aivan ihania vaatteita olit löytänyt KappAhlista! Se on kauppa, josta mä en löydä ikinä mitään ja nyt niissa vaatteissa oli heti parikin, jotka ottaisin mielelläni :)

    VastaaPoista
  2. Jane: En minäkään hirveästi itselleni löydä -muksulle löytyy paremmin. Äitiysvaatteita löytyi nyt lastentarvikekirppikseltä kuitenkin kivasti. Kappahl on kyllä sellainen liike joka sillointällöin yllättää jollain kivalla jutulla. Nyt kevääksi on kyllä kaikkea ihanaa.

    VastaaPoista
  3. Vauvan vaatteet eteenkään ei ennätä miksikään yhdellä eikä varsin useammallakaan lapsella. Itsekkin hiplaan niitä usein kirpparilla vaikkei niille enää tarvetta olekkaan. Ne vaan on niin söpöjä! Isommille lapsille ei niinkään paljoa löydä hyväkuntoista käytettynä.

    VastaaPoista
  4. Hanna: Totta. Vaikka kyllä tosi huonokuntoisiakin vaatteita näkee paljon. Lienevät kiertäneet sitten jo monella muksulla.

    VastaaPoista
  5. oon täysin samaa mieltä, itekki toimisin noin!!

    VastaaPoista