torstai 10. maaliskuuta 2011

Päivä Anttiksen kanssa

Pitkästä aikaa päätin kuvailla teile päivän Anttiksen kanssa. Tykkään tehdä nämä postaukset vapaapäivistä -työpäivinä kun kuvaileminen on hankalaa. Tällainen oli siis Anttiksen eilinen talvilomapäivä.

Herätyskello soi seitsemän jälkeen. Alunperin heräsin jo kuudelta mutta vähän väkisinkin jatkoin unta seitsemään.



Sitten pesulle ja laittautumaan



Sitten  kohti terveyskeskusta jonne lähdin sokerirasitukseen. Mies oli onneksi kaverina sillä toinen automme oli huollossa ja 12 paastoaminen sai minut melko heikkoon kuntoon. Tk:ssa vierähtikin pari tuntia.




Tämän jälkeen nokka kohti Oulua. Nakkasin miehen töihin ja suuntasin itse kirjastoon tilailemaan tenttikirjoja. Olo oli yllättävän hyvä kun olin matkalla saanut syötyä joten jaksoin vielä suunnata lastentarvikekirppikselle (josta tulikin tehtyä ihania löytöjä!) ja kauppaan. Lisäksi aamupäivään kuului vielä posti/matkahuolto keikka.



Kotiin päästyä vierähti hyvä tovi saapuneiden pakettien parissa.





Sitten ruokaa! 



Ja pikku hetki koneella. Tarkastelin sähköpostit, lueskelin blogeja ja tein yhden postauksen.



Illalla oli tulossa yövieraita joten eikun siivoamaan! Mieskin tulee kotiin ja pääsen nakittamaan osan hommista hänelle.



Välillä ruoka uuniin. 



Sitten syömään. Kello onkin jo yli viisi.



Päivän touhuamiset alkavat tuntumaan selässä joka ei ole vielä ihan täysin parantunut. Nyt kutsuu sohva!




Myöehemmin laittelen vierashuonetta valmiiksi vieraita varten ja keittelen iltateet.






Vieraiden saapuminen venyy myöhäiseksi joten painelen suihkuun. Jaksan jopa kuoria ihonkin ja laittaa kasvoille naamion ja yöksi seerumin.


Vieraat saapuvat ja seurustellaan pikkuhetki. Sitten päivä vaatii jo veronsa ja joudun poistumaan makkarin puolelle. Noin kymmenen aikaan kömmin peiton alle ja nukahdan samantien.


5 kommenttia:

  1. sait laitettua kuvia! kiva postaus! tää bloggeri on ollu kyllä niin tosi hidas ja ärsyttävä nimittäin mulla on kans ollu vaikeuksia lähettää kuvia ja sit tää pomppii ihmeellisesti sillee etttä kirjautuu yhtäkkiä pois täältä.. argh! tervetuloa muuten blogini lukijaksi! sinä oletkin jo minun listalla :D

    VastaaPoista
  2. Noora, kommentoin tänne anttiksen blogiin koska sinun blogiin en onnistunut löytämään kommentti kohtaa, ehkä sitä ei edes ole mutta voisit kyllä laittaa, ihania kuvia ja juttuja sieltä löysin mutta mihinkään en voinut jättää viestiä :)

    VastaaPoista
  3. Olipa jotenkin jännä tajuta vierailleensa samassa terveyskeskuksessa maanantaina. :> Tosin aika lailla erilaisissa merkeissä.

    VastaaPoista
  4. Noora: Muillakin siis samoja ongelmia..
    Anonyymi: Paikkakuntalaisia siis :)

    VastaaPoista
  5. Näitä postauksia on aina mielenkiintoista lukea=) Kiva ku jakselit kuvailla päiväsi ja jakaa sen meidän kaa=)

    VastaaPoista