lauantai 21. tammikuuta 2012

Leppoisaa viikonloppua

Kuluvana viikonloppuna oleillaan kotona. Kestitään paljon ihania vieraita ja hiotaan gradua. Gradu on ollut miehelläni oikoluettavana ja kylläpä ollaankin saatu hyvät naurut monta kertaa! Minulla on lievä lukihäiriö (joka selittänee hupaisat virheet täällä bloginkin puolella välillä) ja sen seurauksena työssäni on melko nolojakin virheitä. Onneksi kotoa löytyy pikkutarkka korjaaja.


Äänestäminen jätettiin huomiselle. Täytyy myöntää, että odotan mielenkiinnolla vaalien tulosta ja sunnuntai-ilta meneekin varmasti visusti tv:n ääressä. Aikaisemmin olen ollut melko välinpitämätön -mutta kerta se on ensimmäinenkin. 

Semmoista täällä tänä viikonloppuna. Rentouttavaa viikonloppua lukijoillenikin!

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä gradun viimeistelyyn! Sitä tulee itse ns. sokeaksi tekstilleen, kun on kirjoittanut ja lukenut sitä läpi niin moneen otteeseen! =D

    Nimimerkillä opinnäytetyötä tekevä, jolta löytyy kans aika ajoittain hupaisaa tekstiä

    Mukavaa viikonloppua!

    Maiju

    VastaaPoista
  2. Mukavalta kuullostaa teidän viikonloppu :) Paitsi tuo gradun vääntäminen ;) Itse olin tänään töissä, mutta seuraavat kolme viikonloppua onkin vapaata, ihanaa!

    Tsemppiä sinulle gradun viimeistelyyn. Toivottavasti saat sen pian pois päiväjärjestyksestä. :)

    VastaaPoista