keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Olohuone



Eilen keräsin loput joulujutut pois ja samalla tuskastelin olohuonettamme. Sitten pistettiin tuulemaan! Loppujenlopuksi kyse ei ole edes kovin isosta muutoksesta mutta ilme muuttui kovastikkin ja olohuoneesta tuli tilavamman oloinen.



Tumma sohvapöytä siirrettiin pois jo aiemmin -pojan kanssa iso ja raskas pöytä tuntui hankalalta ja tukki pienen olohuoneen. Pöytää kuitenkin kaivattiin ihan käytännön syistä joten toin lastenhuoneesta tuon Ikean lack-pöydän. Sitä on helppo siirtää tarvittaessa.




Mieheni tekemä lipasto vaihtoi paikkaa. Nyt se toimii keittiön jatkumona. Pääsee muutenkin paremmin esille tuolta paikalta. 






Tumma pöytä ottaa päähän päivä päivältä enemmän. Kotimme ei muutenkaan ole valoisimmasta päästä ja tuo mörkkeli jättiläinen ei auta asiaa yhtään. Löysinkin meille jo yhden pöydän mutta myyjä ei koskaan vastannut kyselyihini -olkoot. Mietittiin, että ehkä nyt ensialkuun vain maalaamme nykyisen pöydän valkoiseksi ja mietimme sitten myöhemmin asiaa uudestaan.





4 kommenttia:

  1. Meillä on just sama pöytä ja tuolit kuin teilläkin. Maalasin vuosi sitten valkoiseksi ja nyt tehtiin laminaatista uusi pinta päälle ja listat reunoihin ja tuli taas kuin uusi. Mietin kanssa pitkään uuden ostoa kun kyllästyin väriin mutta totesin ettei se vaihtamalla parane kun muuten oli ihan hyvä pöytä. Joten pienellä tuunauksella menee taas pitkään.

    VastaaPoista
  2. Teillä on kivan näköinen olohuone!:)

    VastaaPoista
  3. Oikein kivan näköistä! :)

    Meillä ovat huonekalut olleet olkkarissa samassa järjestyksessä koko sen ajan, mitä ollaan tässä asuttu (1,5 vuotta). Aiemmissa asunnoissa siirtelin sohvaa parin kuukauden välein.

    Hm, pitääkin katsella tuota alakertaa vähän uusin silmin...

    VastaaPoista
  4. Heidi: Hauska kuulla, että joku muukin on tuunaillut samaa pöytää uusiksi. Eiköhän mekin tällä mennä hetki kun muuten hyvä pöytä.

    nitta: Kiitos

    Minna: Meillä ei olohuoneessa oikein muuta voi tehdä kun tuota lipaston paikkaa muuttaa vähän. Pieni vähän hankala olkkari -kotona ehkä juuri SE kohta johon kaipaisi muutosta.

    VastaaPoista