keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Metsolan avajaisista

Kurvailin eilen kauppakeskus Zeppeliiniin treffaamaan ystävääni. Eilen Zeppeliinissä avattiin Metsolan liike ja ystäväni oli suuntaamassa avajaisiin.  Siinä tuli sitten puolivahingossa tutustuttua paikkaan heti avajaispäivänä.




Saavuin paikalle 45min liikkeen avaamisen jälkeen ja totesin, että ei kiitos. Jonot olivat valtavat ja ovea pidemmälle ei rattaiden kanssa päässyt. Lastenvaatteet saavat kyllä naisissa aikaan melkoista hysteriaa. Tätä en itse ihan täysin ymmärrä. Tykkään kyllä kivoista ja laadukkaista lastenvaatteista ja mielellään niitä ostan..silti tuollainen massahysteria ei ole minua varten.



K raukka oli melko hämillään ihmispaljoudesta...


Myöhemmin ryysiksen hälvettyä uskaltauduin minäkin liikkeessä piipahtamaan. Ja kyllä pari juttua tarttui mukaankin -kun olivat melko hyvässä tarjouksessa.

Metsolan ladabody oli aikatavalla heräteostos. Löytyi kuitenkin sopivasti koossa 92 -tuota kokoa ostan K:lle syksyksi/talveksi.



Varsinainen löytö oli kuitenkin Småfolkin sadeasu joita myytiin puoleen hintaan. Sadeasu oli hankintalistalla ja nyt sain peruskurahaalarien hinnalla jotain paljon kivempaa. Kyllä nyt kelpaa rypeä!

Sellainen keskiviikko täällä.

2 kommenttia:

  1. Käyn täällä aina välillä. Nyt pakko jättää viesti kun hoksasin että samalla suunnalla asutte :D ...Tosta Zeppeliinistä :)

    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lukijoissa on enemmänkin samanlla suunnalla asustavia :)

      Poista